A: "..."
B: "...no anteeks! En mä tienny et ne oli sun, ja mulla oli niin nälkä!"
A: "Häh?"
B: "Noku sä katoit mua silleen kun mä olisin syöny sun eväät."
A: "... lol!"
Vielä kun joku joskus lohduttaisi minua näillä sanoin... x)
Sunday, November 1, 2009
Monday, October 19, 2009
If You
Nainen.
Vuosien jälkeen se palautui mieleeni. Silloin en ymmärtänyt sitä sanaa, enkä ole varma käsitänkö täysin vieläkään. Oliko se kutsu? Varovainen vihjaus? Vai ovatko toivo ja omat ajatukseni vääristäneet sanat ja tilanteet? Jos se oli jonkinlainen vihje, en tajunnut silloin laisinkaan, ja kaikki päättyi huonosti. Yritin päästä seinän läpi, enkä nähnyt vieressä olevaa ovea.
Jos se ei ollut kutsu, on helpompi hyväksyä tapahtumien kulku. Seinässä ei ollut ovea, läpi pääsemiseen olisi tarvittu jotakin suurempaa. Jotakin mitä minä en tajunnut käyttää.
Seinä on edelleen olemassa. Yhä harvemmin käyn sen luona muistelemassa sitä mitä joskus tällä puolella tapahtui. Toiselle puolelle kuvittelin ajatuksissani kokonaisen maailman mahdollisuuksia täynnä. Saattaa toki olla ettei toisella puolella ollutkaan mitään. Olisin silti halunnut päästä seinän toiselle puolelle.
Vuosien jälkeen se palautui mieleeni. Silloin en ymmärtänyt sitä sanaa, enkä ole varma käsitänkö täysin vieläkään. Oliko se kutsu? Varovainen vihjaus? Vai ovatko toivo ja omat ajatukseni vääristäneet sanat ja tilanteet? Jos se oli jonkinlainen vihje, en tajunnut silloin laisinkaan, ja kaikki päättyi huonosti. Yritin päästä seinän läpi, enkä nähnyt vieressä olevaa ovea.
Jos se ei ollut kutsu, on helpompi hyväksyä tapahtumien kulku. Seinässä ei ollut ovea, läpi pääsemiseen olisi tarvittu jotakin suurempaa. Jotakin mitä minä en tajunnut käyttää.
Seinä on edelleen olemassa. Yhä harvemmin käyn sen luona muistelemassa sitä mitä joskus tällä puolella tapahtui. Toiselle puolelle kuvittelin ajatuksissani kokonaisen maailman mahdollisuuksia täynnä. Saattaa toki olla ettei toisella puolella ollutkaan mitään. Olisin silti halunnut päästä seinän toiselle puolelle.
Wednesday, October 14, 2009
Mitä on taivas?
GAAH. AQUARION.
Haluan puhua aiheesta jollekulle mutta ketään ei kiinnosta joten puran blogiin. Miksi sielunvaellus kiehtoo meikäläistä? Vai onko se enemmän sitä, että kaikki tapahtuu uudestaan? Goongista jäi mieleen se, että kaikki tapahtuu uudestaan 3000 vuoden välein. Että samat ihmiset kohtaavat uudestaan. Sama pätee The Legendissä, missä tosin väliaika on vain 1000 vuotta. Onnettomat ihmiset saavat määrätyn sielun, ja näiden sielujen mukanaan tuoma kohtalo määrää heidän elämäänsä (jos mahdollista niin vieläkin onnettomammaksi). Goongissa toiveena oli murtaa tämä kierto, "kun tapaamme 3000 vuoden kuluttua, älä tunne minua". Aquarionissakin nämä kaksi sielua toteavat että olisi parempi jos he eivät olisi koskaan tavanneet. Legendissä sattuma (vai kohtalo?) kerää uudelleensyntyneet entisen johtajansa ympärille. Kiha ei ymmärrä miksi on niin kostonhimoinen, kun syy löytyy sielun 1000 vuoden traumoista. Sujini ymmärtää mistä on kyse, ja pakenee siksi kaikelta, koska tietää ettei tarina pääty hyvin. Ihminen latoo kuitenkin kapuloita rattaisiin ja vuosien päästä kuningas löytää Sujinin... AKJHRLAHSDKALSJ Cheoro! ; _ ; Oli niin rakastunut mutta oman sielunsa paikan takia ei voinut tehdä mitään, ainoastaan suojella toista sotilaana.
Aquarionissa sielut syntyvät uudelleen 12 000 vuoden jälkeen. Samat sielut tapaavat toisensa, vaikka toinen sielu olikin pirstaloitunut kahdeksi. He eivät voi sille mitään. Sekö siinä on niin hienoa? Että mitä tahansa he tekevätkin, lopputulos on ennalta määrätty. Joku sanoi että tuollainen uskomus on vastuun pakoilua. Itse en ajattele sitä niin. Valintamme ovat todellisia, koska vaihtoehdot eivät olleet. Että jokin punainen lanka ohjaa elämämme kulkua, kunnes jossain vaiheessa havahdumme siihen, että olemme täyttäneet tehtävämme. Koittaako välittömästi sen jälkeen kuolema? Vai alkaako vapaus vasta siitä hetkestä, ja lopun elämää ajelehdimme virtojen vietävänä, kunnes jokin onnettomuus päättää päivämme? Ehkä se vaihtelee. Tunnetusti myös kuolemalla voi olla merkitystä, eli viimeistään siinä vaiheessa täyttää ennalta määrätyn tehtävänsä.
Joku kysyi että kuka meitä sitten ohjaa? Kuka, tai mikä, määrää nämä tehtävät? Itse en usko mihinkään jumalaan, mutta voiko se olla maailmankaikkeuden järjestys? Mikä se sitten on, mietin. Viimeistään tässä kohtaa iskee tiede vastaan. Ajattelen että esimerkiksi kasteen nouseminen on maailmankaikkeuden järjestystä, mutta senhän pystyy luonnontiede selittämään. Miksei tiede sitten voisi tätä kohtaloa selittää? Toisaalta taas, ihminen luulee itsestään liikoja. Kaikki tämä on niin merkityksetöntä muuhun nähden. Avaruuden ikään verrattuna ihmisen ns. sivilisaatio on ollut olemassa noin silmänräpäyksen verran. Ja kuitenkin yhden ihmisen elämä on niin lyhyt. Vain 100 vuoden päästä minäkin olen täysin unohdettu, hukkunut aikakirjoihin.
Ovatko sielut sitten jotain kestävämpää? Ja taas tiede. Kun ajattelen sanaa "sielu", ajattelen ihmisen olevan ontto kuori, jonka sisällä sitten tämä sielu kipinöi. Mutta eihän se ole niin. Ihon alla on kudosta ja lihasta ja elimiä ja verta ja vaikka mitä. Ihmisruumis ei ole ontto. Joten missä se sielu sitten on? Onko se sama kuin aura? Ulkopuolella?
Kysymyksistäni huolimatta uskon ajoittain siihen, että minullakin on joku merkitys tai tehtävä, vaikka varmasti häviävän pieni, tässä maailmankaikkeuden järjestyksessä. Vielä useammin uskon, että nykyinen minäni on rangaistusta jostain mitä olen kenties aiemmin aiheuttanut, sanotaan nyt vaikka että kärsin sieluni saamaa rangaistusta.
Haluan puhua aiheesta jollekulle mutta ketään ei kiinnosta joten puran blogiin. Miksi sielunvaellus kiehtoo meikäläistä? Vai onko se enemmän sitä, että kaikki tapahtuu uudestaan? Goongista jäi mieleen se, että kaikki tapahtuu uudestaan 3000 vuoden välein. Että samat ihmiset kohtaavat uudestaan. Sama pätee The Legendissä, missä tosin väliaika on vain 1000 vuotta. Onnettomat ihmiset saavat määrätyn sielun, ja näiden sielujen mukanaan tuoma kohtalo määrää heidän elämäänsä (jos mahdollista niin vieläkin onnettomammaksi). Goongissa toiveena oli murtaa tämä kierto, "kun tapaamme 3000 vuoden kuluttua, älä tunne minua". Aquarionissakin nämä kaksi sielua toteavat että olisi parempi jos he eivät olisi koskaan tavanneet. Legendissä sattuma (vai kohtalo?) kerää uudelleensyntyneet entisen johtajansa ympärille. Kiha ei ymmärrä miksi on niin kostonhimoinen, kun syy löytyy sielun 1000 vuoden traumoista. Sujini ymmärtää mistä on kyse, ja pakenee siksi kaikelta, koska tietää ettei tarina pääty hyvin. Ihminen latoo kuitenkin kapuloita rattaisiin ja vuosien päästä kuningas löytää Sujinin... AKJHRLAHSDKALSJ Cheoro! ; _ ; Oli niin rakastunut mutta oman sielunsa paikan takia ei voinut tehdä mitään, ainoastaan suojella toista sotilaana.
Aquarionissa sielut syntyvät uudelleen 12 000 vuoden jälkeen. Samat sielut tapaavat toisensa, vaikka toinen sielu olikin pirstaloitunut kahdeksi. He eivät voi sille mitään. Sekö siinä on niin hienoa? Että mitä tahansa he tekevätkin, lopputulos on ennalta määrätty. Joku sanoi että tuollainen uskomus on vastuun pakoilua. Itse en ajattele sitä niin. Valintamme ovat todellisia, koska vaihtoehdot eivät olleet. Että jokin punainen lanka ohjaa elämämme kulkua, kunnes jossain vaiheessa havahdumme siihen, että olemme täyttäneet tehtävämme. Koittaako välittömästi sen jälkeen kuolema? Vai alkaako vapaus vasta siitä hetkestä, ja lopun elämää ajelehdimme virtojen vietävänä, kunnes jokin onnettomuus päättää päivämme? Ehkä se vaihtelee. Tunnetusti myös kuolemalla voi olla merkitystä, eli viimeistään siinä vaiheessa täyttää ennalta määrätyn tehtävänsä.
Joku kysyi että kuka meitä sitten ohjaa? Kuka, tai mikä, määrää nämä tehtävät? Itse en usko mihinkään jumalaan, mutta voiko se olla maailmankaikkeuden järjestys? Mikä se sitten on, mietin. Viimeistään tässä kohtaa iskee tiede vastaan. Ajattelen että esimerkiksi kasteen nouseminen on maailmankaikkeuden järjestystä, mutta senhän pystyy luonnontiede selittämään. Miksei tiede sitten voisi tätä kohtaloa selittää? Toisaalta taas, ihminen luulee itsestään liikoja. Kaikki tämä on niin merkityksetöntä muuhun nähden. Avaruuden ikään verrattuna ihmisen ns. sivilisaatio on ollut olemassa noin silmänräpäyksen verran. Ja kuitenkin yhden ihmisen elämä on niin lyhyt. Vain 100 vuoden päästä minäkin olen täysin unohdettu, hukkunut aikakirjoihin.
Ovatko sielut sitten jotain kestävämpää? Ja taas tiede. Kun ajattelen sanaa "sielu", ajattelen ihmisen olevan ontto kuori, jonka sisällä sitten tämä sielu kipinöi. Mutta eihän se ole niin. Ihon alla on kudosta ja lihasta ja elimiä ja verta ja vaikka mitä. Ihmisruumis ei ole ontto. Joten missä se sielu sitten on? Onko se sama kuin aura? Ulkopuolella?
Kysymyksistäni huolimatta uskon ajoittain siihen, että minullakin on joku merkitys tai tehtävä, vaikka varmasti häviävän pieni, tässä maailmankaikkeuden järjestyksessä. Vielä useammin uskon, että nykyinen minäni on rangaistusta jostain mitä olen kenties aiemmin aiheuttanut, sanotaan nyt vaikka että kärsin sieluni saamaa rangaistusta.
Friday, September 25, 2009
Lallalaa, kaksi viikkoa kestin~♪ Tähänkö tämä taas päättyy? Tänään oli jo pala kurkussa, päässä huimasi ja jalat oli lähteä alta. Kaikki ajatukset johtaa vaan alakuloisuuteen, ja tekee mieli katsoa Aquarion tai The Legend tai joku muu minun mielestäni yhtä surkusörsseli juttu ihan vaan että voisi empatioida. Mutta kun ei ole AIKAA.
Thursday, September 17, 2009
TOP päiväkirja 04
- lähetyspakkaamossa edelleen, tänään pakattiin myös Ahvenanmaalle meneviä tavaroita
- pussitin myös taas pullia, jotka loppuivat vihdoin :'D
- ladoin 1160 raakapakasteviineriä
- sain ottaa leipää kotiin
- 6-13:15
Wednesday, September 16, 2009
Tänään terapiassa tuli puheeksi naiiviuteni tai jonkinlainen sosiaalinen tyhmyyteni. En kovinkaan usein osaa ns. lukea rivien väleistä, eli esimerkiksi piilovattuilut jäävät minulta varsin usein huomaamatta. Sama koskee myös ihmissuhteita -- minä olen viimeinen joka tajuaa esimerkiksi kahden ihmisen välillä tapahtuvan säpinän. Tämä on sinänsä hyvä ominaisuus, kuten terapeuttini sanoi, koska silloin pääsen helpommalla kun en vaan kuule muuta kuin sen mitä on sanottu.
Melkein samaan aiheeseen liittyen keskustelimme myös pahan puhumisesta, siis toisen selän takana. Se tuntuu olevan joku kirjoittamaton sääntö, että pahan puhuminen kolmannen selän takana lähentää ensimmäistä ja toista. Ainakin naisten välisissä ihmissuhteissa. Tämä johtaa minut miettimään, onko ihminen (tai nainen) sitten pohjimmiltaan paha? (Sivuhuomautus; miten joku voi olla samaan aikaan naiivi ja kyyninen? :'D) Ja täytyykö ihmisen sitten tosiaan olla paha tullakseen toimeen muiden kanssa? Ei välttämättä, kait. Mutta jotenkin kun sitä alkaa ajattelemaan, tuntuu kaikki juonittelut sun muut niin kovin turhalta.
Puhun toki itsekin pahaa muista heidän selkänsä takana. Koulussa päästän höyryjä purnaamalla, ja sen jälkeen menen ja sanon asianomaiselle melko kauniisti asiani. Verrattuna aikaisempaan, jolloin purin paineet asianomaiselle sanomalla erittäin suoraan ja tiukasti asiani. Vapaa-ajalla varmaan suurin pahan puhuminen tapahtuu FinnPARAnoidsin keskuudessa, mutta se toisaalta kuuluu asiaan ja diivailuun etenkin.
Jaha. Ajatteleminen loppui siihen, takaisin Wipeout Puren pariin. x)
Melkein samaan aiheeseen liittyen keskustelimme myös pahan puhumisesta, siis toisen selän takana. Se tuntuu olevan joku kirjoittamaton sääntö, että pahan puhuminen kolmannen selän takana lähentää ensimmäistä ja toista. Ainakin naisten välisissä ihmissuhteissa. Tämä johtaa minut miettimään, onko ihminen (tai nainen) sitten pohjimmiltaan paha? (Sivuhuomautus; miten joku voi olla samaan aikaan naiivi ja kyyninen? :'D) Ja täytyykö ihmisen sitten tosiaan olla paha tullakseen toimeen muiden kanssa? Ei välttämättä, kait. Mutta jotenkin kun sitä alkaa ajattelemaan, tuntuu kaikki juonittelut sun muut niin kovin turhalta.
Puhun toki itsekin pahaa muista heidän selkänsä takana. Koulussa päästän höyryjä purnaamalla, ja sen jälkeen menen ja sanon asianomaiselle melko kauniisti asiani. Verrattuna aikaisempaan, jolloin purin paineet asianomaiselle sanomalla erittäin suoraan ja tiukasti asiani. Vapaa-ajalla varmaan suurin pahan puhuminen tapahtuu FinnPARAnoidsin keskuudessa, mutta se toisaalta kuuluu asiaan ja diivailuun etenkin.
Jaha. Ajatteleminen loppui siihen, takaisin Wipeout Puren pariin. x)
TOP päiväkirja 03
- taas lähetysradalla, molemmat kuormat, eri paikassa tosin
- pakkasin ilman eri käskyä ~500 pullaa
- ladoin 1½ pinnaa pullia ja yhden pinnan viinereitä
- 6-12:30
Subscribe to:
Posts (Atom)
